Toimintaa ja ilmaisia pateja: yksi varustelekalaisen inttimatka

Aloitin inttimatkani 2010-luvun lopulla Kaartissa, omasta toiveesta sotilaspoliisikomppaniassa. Sairastumisen takia jouduin kuitenkin keskeyttämään palveluksen pian aloituksen jälkeen. Vuotta myöhemmin aloitin uudestaan elämäni kunnossa, tällä kertaa "Kaartin rosvokomppaniassa" eli 1. Jääkärikomppaniassa. Mieli veti vielä ensimmäiseen aloituspaikkaan, mutta erinäisten kiemuroiden jälkeen totesin, että minusta leipoutuu ehta kaupunkijääkäri.

Armeijan koulutustarjonnassa kiinnosti ehdottomasti myös johtajakoulutus. Aliupseerikurssilla vahvistui suunta: käytännön tekeminen ja kaupunkijääkäriryhmän johtaminen on se mun juttu.

Mulle oli melko lailla itsestäänselvää, että menen armeijaan kun se aika koittaa, enkä oikeastaan edes harkinnut muita vaihtoehtoja. Jo ihan pienenä tykkäsin mellastaa sotaleikeissä ja diggailin Puolustusvoimien propagandavideoista. Intin aloitus ei ollut helppo äkillisten terveyshaasteiden takia, ja tarjottiin myös vapautusta armeijasta, mikä ei kuitenkaan ollut mulle vaihtoehto. Armeijaan menin, alkuongelmista huolimatta, halu asepalveluksen suorittamiseen oli sen verran vahva.

Palvelus käynnissä

Intissä lempipuuhaani oli suuntautumisen mukainen, eli rakennetun alueen taistelu. Isot harjoitukset ns. oikeissa kohteissa oli kaikkein siisteimpiä juttuja. Siellä treenattiin paljon maalihenkilöiden kanssa ja harjoiteltiin yhteistoimintaa muiden joukkojen kanssa. Harjoituksiin sisältyi kunnon rymistelyä; harjoiteltiin esim. mekaanista murtoa. Siviilissä lukittu lähikaupan ovi on harmistuttava ongelma, joka ratkeaa odottamalla avautumisaikaa, kun taas meidän harjoituksissa opeteltiin keinot mennä ovesta läpi tarpeen vaatiessa – vaikka sitten rälläkällä. Mekaanisten työkalujen käytön lisäksi tuli opeteltua sulattamisen, polttamisen ja räjäyttämisen saloja.

Rakennetun alueen taistelu käsittää laajasti erilaisia asioita. Pääsääntöisesti kaupunkitila otetaan haltuun ja sitä puolustetaan, tai pyritään saamaan se pois vihollisen käytöstä. Etäisyydet ovat lyhyitä ja nurkan takana voi olla omia, vihollisia tai vaikka siviilejä. Ympäristö on tietyllä tavalla kolmiulotteinen: pitää ottaa huomioon rakennusten kerrokset, suunnat ja mitä on seinien takana. Kaupunkialueen taistelussa pitää ottaa huomioon myös mahdollisesti rakennuksiin ja alueelle jääneet siviilit – voimakeinoja pitää käyttää eri tavalla harkiten.

Tehtävien ja niissä käytettyjen keinojen skaala on hyvin, hyvin laaja. Kaupunkitaistelussa voi olla esim. tuhoamistehtäviä, tiedustelutehtäviä tai etsintä- ja kiinniottotehtäviä. Rakennetun alueen taistelu on vaarallista ja raakaa avointen ympäristöjen sekä lyhyiden etäisyyksien takia, ja siksi meilläkin pyritään käyttämään hyväksi kaupunkimetsiä viimeiseen saakka. Eli kyllä me metsässäkin oltiin, opeteltiin toimimaan ja etenemään sellaisissa olosuhteissa. Metsä on suojaisin paikka myös kaupunkitaistelijalle.

Ikävä takaisin, tai ainakin jotain

Eniten ikävöin armeijasta ilmaisia patruunoita! Meillä oli tosi hyvä ampumakoulutus: ammuttiin paljon lähiammuntoja eli esimerkiksi tilanneradoille tehtyjä skenaarioita tai rasitusammuntoja. Oli myös esimerkiksi kognitiivista ammuntaa, eli annettiin vaikka laskutoimitus, joka piti ratkaista, jotta tietää oikean maaliin. Kaikki tuollaiset harjoitteet kehittävät ampumataitoa, ja toiminnalliset ampumaharjoitukset oli myös mun lempparaita. Olin aloittanut ampumaharrastuksen jo ennen armeijaa ja jatkanut harrastusta senkin jälkeen aktiivisesti. Kyllä se vain oli ihanaa harjoitella niillä valtion kustantamilla patruunoilla; ei tuntunut ahkera harjoittelu suoraan omassa lompakossa!

Todella positiivinen juttu mun inttitaipaleella oli toimintaorientoituneet kouluttajat, jotka eivät turhista asioista valittaneet. Kaikki kiva ei ollut kiellettyä ihan vain siksi, että kouluttajillakaan ei ollut ollut kivaa omana aikanaan. Monesti kuulee käytävän keskustelua myös siitä, että saako ja mitä omia varusteita käyttää armeijassa. Meillä asiaan suhtauduttiin suopeasti ja jopa suositeltiin hankkimaan tiettyjä juttuja, joita armeija ei antanut käyttöön. Myöhemmin inttikuvia katsoessa olen naureskellut, että päällä näyttäisi olevan puolet jakotavaraa ja puolet omaa.

Eniten intissä ketutti alun "kiire odottamaan". Hirveä kiire vaihtaa vaatteet, että päästään odottamaan tai jonottamaan! Tuntui, että olisi sitä aikaa voinut käyttää paremminkin. Lisäksi sapetti joidenkin varusmiesjohtajien tietämättömyys – ja varsinkin sen epäonnistunut peittely – tietyistä asioista, jotka olivat mulle jo tuttuja maanpuolustuksellisten harrastusten kautta. Kolmanneksi hiersi epämotivoituneet palvelustoverit. Itse olin innoissani armeijasta, ja saihan sitten siitäkin kuulla niiltä vähemmän hommasta kiinnostuneilta.

Armeijassa sattui ja tapahtui outojakin juttuja; rajoja todella koeteltiin joissain harjoituksissa. Alkoi olla kolmas vuorokausi nukkumatta, takana kymmeniä kilometrejä marssia ja stressaavia rasteja. Jatkoin kävelemistä yksin käskettyyn suuntaan otettuani hieman etumatkaa kavereista. Kohta kuulosti sille, että kaverit ovat perässä parinkymmenen metrin päässä ja kävelevät mut kiinni kuten pitikin. Käännyin huikatekseni, että alkakaahan tulla sieltä. Hämmästys oli suuri, kun ketään ei ollutkaan perässä. Olin väsymyksessä hallusinoinut kavereiden äänet siellä metsässä.

Mitä jäi käteen

Olen ollut mukana reserviläistoiminnassa armeijan jälkeen, ja siellä on ollut tosi paljon hyötyä armeijan tasokkaasta ampumaopetuksesta. Armeijan johtajakoulutuksesta on ollut hyötyä siviilipuolen esimiestyössä. AUK:ssa sain oppia esim. esimerkillä johtamiseen ja konsultoivaan johtamiseen, jonka olen kokenut hyväksi johtamistavaksi. Konsultoivassa johtamisessa pyritään tyydyttämään kaikkien toiveita esim. selvittämällä mitä jengi itse haluaisi tehdä käsillä olevassa projektissa. Johtaja pyrkii löytämään jokaiselle sopivan homman hyödyntäen jokaisen erilaisia vahvuuksia.

Mun mielestä maanpuolustus kuuluu kaikille, oikeastaan kaikkien pitäisi mennä armeijaan. Toisaalta, jos on terveydellisiä syitä tai armeijaan meneminen sotii täysin omia arvoja vastaan, niin sitten kannattaa jättää väliin. Kaikkien kannattaisi miettiä, missä voisi olla hyvä, ottaa selvää vaihtoehdoista ja hakeutua sellaisiin joukko-osastoihin, joissa on mielenkiintoisia tehtäviä. Vaihtoehtojahan kyllä on. Totta kai saattaa jäädä paskat muistot intistä, jos ottaa "minkä tahansa puolen vuoden homman", eikä pääse tekemään oikein mitään muuta kuin odottamaan ja kantelemaan jotain laatikoita.

Oma inttitaipaleeni oli haastava niin fyysisesti kuin henkisesti, ja koronakin vielä sotki kuvioita. Enemmän jäi kuitenkin niitä hyviä kokemuksia, koska suoritin palveluksen itselle sopivassa paikassa. Suosittelen myös kohottamaan erityisesti kestävyyskuntoa ennen palvelukseen astumista. Kokonaisvaltainen lihaskuntotreeni on myös hyväksi. Tekisi se toki hyvää treenata näin armeijan jälkeenkin samaan tahtiin, koska elämä tuntuu parhaalle just silloin kun on kunto kohdillaan.